Akiko Higashimuran omaelämänkerrallinen manga Blank canvas : My so-called artist’s journey on kiinnostava kuvaus nuoren tulevan mangakan elämästä. Minua hiukan ahdistaa se miten ankarasti ja väheksyvästi hän suhtautuu nuoreen itseensä, mutta siltikin voin suositella tätä, jos pohdiskelee omia urasuunnitelmiaan tai menestymistä opinnoissa.
Natsuki Takayan Fruits basket on tunteita herättävä fantasiamanga, jossa toiminnan sijasta käsitellään ihmissuhteita ja Sooman suvun jäsenien elämänkohtaloita. Heidät on kirottu muuttumaan horoskooppieläimikseen tietyissä olosuhteissa, joka aiheuttaa usein huvittavia kommelluksia. Eli sarjan kanssa saa nauraa sekä kyynelehtiä.
Menetin sydämmeni Sailor Moonille, kun SubTV esitti sen aikoinaan ruotsiksi dubattuna. Enkä halua sitä takaisin, joten älkää kertoko minulle mitä ongelmallista sen queer-representaatiossa on, tiedän että se ei ole täydellinen. Siinä on ihan canon lgbtqi+ hahmoja sekä suhteita ja se on tehty aikana jolloin sellainen oli vielä todella harvinaista. Naoko Takeuchin alkuperäinen manga on piirrosjäljeltään herkempi ja romanttisempi kuin anime, mutta aivan yhtä ihana.
Kun aloitin lukemaan Yumi Hottan ja Takeshi Obatan Hikaru no go mangaa, jonka pääasiallinen sisältö on gon pelaaminen, en oikeastaan tiennyt mitään muuta kuin että ehkä go-peli on jotain tammi-pelin kaltaista. En vieläkään ole koskaan pelannut gota, mutta sarja vei minut täysin mukanaan. Siinä on huumoria, ystävyyttä ja jännittäviä pelikäänteitä. Vaikka sarja tapahtuu nykyajassa, opin siitä myös Japanin historiaa, sillä päähenkilö joutuu ihan sarjassa alussa Heian-kaudelta olevan keisarin go-opettajan aaveen valtaamaksi, sekin lisää sarjan kiehtovuutta.
Prinsessa Sakura on piirrostyylinsä puolesta taattua Arina Tanemuraa sekä hyvässä että pahassa, niin kaunista mutta täyteenahdettua. Aluksi tarinaan on vähän vaikea päästä mukaan, mutta kun muinaiset hirviöt saapuvat tarinaan niin se on menoa se.
Ykkössuosikkini on Yuki Urushibaran luoma Mushishi. Sarjassa vaelteleva päähenkilö Ginko kiertelee Japanin maaseudulla auttaen kohtaamiaan ihmisiä toipumaan mushien aiheuttamista sairauksista. Sarjassa ei ole mitään yhtenäistä kaarta, joten ne voi lukea missä järjestyksessä vaan. Useimmat tarinat ovat yllättäviä, loppuratkaisua ei osaa aavistaa ennakkoon.
Pitkään mietin ovatko mushit jotain mitä löytyy Japanin kansanperinteestä, mutta ne ovat mangakan keksintöä. Tarinoiden tunnelma ja yksityiskohdat antavat vaikutelman aidoista kansantarinoista. Hienoa on se miten jännitys luodaan ilman että on mitään pahan ja hyvän ristiriitaa, mushit eli jonkinlaiset yliluonnolliset olennot ovat vain osa luontoa, jotka ihmisiä kohdatessaan aiheuttavat heille sairauksia. Ginko ei metsästä niitä tai pyri hävittämään musheja vaan vain auttamaan ihmisiä tarvittaessa. Vaikka tarinat ovat tavallaan kauhukertomuksia niin niistä jää kuitenkin seesteinen hiukan surumielinen tunnelma.
Clamp-kollektiivi aloitti toimintansa 11-henkisenä opiskelijajoukkona, joka teki doujinsheja eli omakustanne fanisarjakuvia. Siitä kehkeytyi nykyinen neljän naisen arvostettu ammatilaistekijöiden kollektiivi, jolla on useita hyviä sarjoja. Cardcaptor Sakura on yksi suosikeistani. Siitä löytyy maagista seikkailua, suloisia ja uljaita taikaeläimia ja hitusen romantiikkaakin. Piirrostyylissä on isoja ihania shoujo-silmiä ja yksityiskohtia, mutta myös dynaamista toimintaa, joten se tasapainottuu hyvin. Sen 12 osaa on julkaistu englanniksi Cardcaptor Sakura 1-6 ja Cardcaptor Sakura : Master of the Clow 1-6. Vaikka sarja on sovelias lapsille niin siinä riittää sisältöä tälläiselle vanhemmallekin lukijalle.
Usein lgbtq+ teemaiset teokset ovat täynnä tuskaa ja kyyneleitä, mutta toisin on Milk Morinagan kaksiosaisessa mangassa Girl friends. Kahden koulutytön ystävyys kehittyy suloisesti mutta realistisesti rakkaudeksi ja parisuhteeksi. Vaikka juonessa ei ole hurjia käänteitä, pysyy mielenkiinto yllä ja lukupalkinnoksi saa hyvän mielen.
Mangavinkkaaja Meerit Heiskanen